
ACH architecture on kokenut antoisan ja fantastisen vuoden. Monilla alueilla tapahtuu - monen vuoden kova ja määrätietoinen työ antaa tuloksia.
Arkkitehtinä eräs unelma toteutuu kun “Kalastuksen talo” voitti Vaasan kaupungin järjestämässä ideakilpailussa juuri ennen joulua. Tämä on yhteistyö kulttuuritoimittajan Johanna Stenbackin ja tähtikokin Michael Björklundin kanssa, jossa ACH architecture on tehnyt arkkitehtoonista luomusta. Kokonaiskonseptissa, jossa kalastus, innovaatio, intohimoisuus ja arkkitehtuuri kohtaavat, hyvää syntyy. Työt on aloitettu ja kiinnostus on suuri. Viime kerralla kun voitto tuli, olin Pekka Helinin tiimissä ja voitettiin Eduskuntatalon lisärakennus vuonna 1999. Silloin olin ehtinyt olla pari vuotta arkkitehtitoimistolla Helin&co ja tänä vuonna totean että olen toiminut arkkitehtinä 20 vuotta! Näitten vuosien aikana olen ehtinyt luoda lähes 200 projektia, sekä yksityisille että yrityksille. Yllämainittujen lisäksi mukaan mahtuu valaistussuunnittelua KONEen hissille, kustomoituja jääkaappeja sekä istuinkalusteen suunnittelua. Aika rientää kun on kivaa, ja ajatelkaa joka päivä olen oppinut jotain uutta. Ja näin haluan jatkaa koska kehitys on suuri motivaationi.
Arkkitehtiominaisuuksilla on isot edut sekä yrittäjyydessä että projektikokonaisuuksissa. Erikoisuuteni on laajuuteni. Siihen sai yleisö tutustua “ Kymmenen pohjalaista esikuvanaista” – näyttelyn yhteydessä. Minä yhdistän arkkitehtiammatin muihin toiminta-alueisiin. Tuon luovuuden yrityksien dna:han, sekä työtavallani että laajemmasta kontekstista löytää projekteille uniikki sielu. Kun teknologia, muotoilu ja talous on tasa-painossa – silloin luodaan tulosta.
Myös tänä vuonna ACH architecture on auttanut tiettyä kohderyhmää joululahjojen sijasta. Tämän vuoden good will- avustus kohdistuu meidän seutuun ja paikallisille nuorisolle. ACH architecture suunnitteli Oxhamn ylä-asteen uuden kirjaston. Oppilaat viettävät aikaa luokkahuoneissa joiden miljööhön he eivät voi vaikuttaa. Ja välitunneilla oletetaan että he saavat uutta energiaa. Silloin tarvitaan tila jossa he voivat rentoutua, puhua, oleskella, lukea tai vain olla. Vanhempainyhdistyksen Triolenin kanssa toteutui suunnitelma ja marraskuussa avattiin kirjasto. Oma toivomukseni on että tämä monikäyttöinen tila voi auttaa tai jopa pelastaa jonkun oppilaan päivä. Heidän tulevaisuus on meidän asia!
Pehmeät arvot, eettinen business ja kokonaisaspekti on meidän tulevaisuus ja erityisesti tänä päivänä kun hyväntahtoisuudelle ei anneta riittävästi tilaa. Kaikki voi tehdä jotain pientä.
Eihän Rooman kaupunkiakaan rakennettu yhdessä päivässä ei myöskään arkkitehtitoimistoakaan.
Oikein viihtyisää joulunaikaa rakkaiden kanssa ja muistakaa rentoutua, oleskella, lukea tai vain olla.
Kiitos hienosta yhteistyöstä!
Rauhaisaa pyhää ja luovaa uutta vuotta 2017!